top of page

Asiakastarina: Läpinäkyvä taloudenpito on tärkeää Oy Vihdin Jäähalli Ab:lle

Kolmannen sektorin yritys, Oy Vihdin Jäähalli Ab arvostaa tilitoimistoa, joka on luotettava. Vuodesta 1989 lähtien halliyhtiö on tehnyt yhteistyötä saman kirjanpitäjän kanssa.


Oy Vihdin Jäähalli Ab on perustettu vuonna 1989, jolloin kuntalaisille, yhdistyksille ja yrityksille järjestettiin osakeanti. Tavoitteena oli kerätä puolikas pääomaa ja saada kunta mukaan rakentamaan Vihtiin jäähallia. Osakeanti onnistui, mutta kuntaa ei saatu mukaan hankkeeseen. Kun hallituksen puheenjohtajaksi tuli Matti Harju vuonna 1995 ja hallin rakentaminen lähti uudelleen liikkeelle.


– Lähdin selvittämään, saadaanko asiaa vauhtiin ja pian selvisi, että osakepääoma oli tallessa ja kasvanut korkoakin, kertoo Matti yhtiön alkuvaiheista.


Vihtiin saatiin ensin tekojäärata vuonna 1995, joka katettiin jäähalliksi vuonna 1996. Sen jälkeen toiminta on laajentunut - uusimpana investointina palloiluhalli Etelä-Nummelaan.


Ulkoistettu kirjanpito tuo kolmannen sektorin yritykselle läpinäkyvyyttä

Vihdin Jäähalli on kolmannen sektorin yritys, joka ei maksa osinkoa, vaan käyttää tuotot investointeihin ja kehittämiseen. Yhtiössä työskennellään vapaaehtoisesti ilman palkkaa ja tarvittavat työt, kun hallien ylläpito ja taloushallinto ulkoistetaan kumppaneille.


– Haluamme, että ulkopuolinen tilitoimisto hoitaa kirjanpidon, sillä olemme kolmannen sektorin yritys ja Vihdin kunta on taannut meille lainaa uusien hallien rakentamiseen, kertoo Matti.


Sähköinen kirjanpito iso edistysaskel

Vihdin Jäähalli siirtyi vuoden 2020 aikana sähköiseen taloudenhallintaan Netvisor-ympäristön myötä. Helenom suosittelee asiakkaillensa siirtymistä sähköiseen kirjanpitoon, sillä se helpottaa huomattavasti niin osto- kuin myyntilaskujen käsittelyä kuin koko talouden seurantaa.


– Se on ollut yksi parhaista päätöksistä ja iso edistysaskel meille. Olemme saaneet valtavasti apua ohjelman kanssa ja se todella säästää meidän kaikkien aikaa. Yhtiön talous on sen ansiosta aina ajantasalla ja raportoitavissa sidosryhmillemme, kertoo Matti.



bottom of page