Yleinen arvonlisäverokanta nousee 01.09.2024 alkaen 24 prosentista 25,5 prosenttiin aiheuttaen muutoksia tavaroiden ja palveluiden sopimuksiin, hinnoitteluun sekä erilaisiin järjestelmiin.
Tavaran myynnissä viimeistään 31.08.2024 ostajalle luovutettu tavara verotetaan toimitushetken perusteella 24 % mukaan, vaikka maksu siitä tapahtuisikin vasta syyskuussa. Ennakkomaksun kohdalla ennen lakimuutoksen voimaantuloa myyjälle kertyneeseen maksuun sovelletaan 24 %.
Osamaksukaupassa alvin suorittamisvelvollisuus syntyy tavaran luovutuksessa, jolloin elokuussa luovutetun tavaran osamaksusopimuksen koko kauppahinnan verotus määräytyy 24 % verokannalla.
Palveluiden myynnin osalta sen suorittamisen ajankohta määrää käytettävän verokannan, joten palvelua pidetään suoritettuna vasta silloin, kun se on asiakkaan käytettävissä. Tällöin verokannan muuttuessa keskeneräiseen palvelun suorittamiseen sovelletaan sen päättymisajankohdan verokantaa. Täten elokuussa suoritettu palvelu verotetaan 24 % ja syyskuusta eteenpäin 25,5 % mukaisesti.
Jatkuvaluonteisten tavaroiden ja palveluiden myynnissä ajan kuluminen ratkaisee vastikkeen määräytymisen. Esimerkiksi vuokranmaksujakson ollessa 01.06.2024-31.05.2025, palvelu on suoritettu kokonaisuudessaan 31.05.2025, jolloin myyntiin sovelletaan 25,5 % koko jaksolta. Mikäli vuokralainen maksaa vuokran ennakkomaksuna 31.08.2024 koko jaksolta, myyntiin sovelletaan 24 %. Tilitysjakson ollessa kuukausi, sen päättymisajankohta määrää arvonlisäverokannan suuruuden.
Lisätietoa aiheesta löytyy Verohallinnon sivuilta osoitteesta: Yleisen alv-prosentin muutos 1.9.2024 – ilmoitusohjeet - vero.fi
Olettehan yhteydessä meihin, jos teillä on jotain kysyttävää.
Comentarios